Terapiaa vauvasta vaariin

Miten voin auttaa?
Mistä haluat tänään puhua?

Esittely

Maret Kosola

Joskus hätä saattaa yllättää, emmekä tiedä mitä pitäisi tehdä. Joskus keskeneräisyys ja kuormittavat asiat saattavat viedä meiltä voimat. Joskus emme vain jaksa. Tällöin on hyvä ajatus kääntyä ammattilaisen puoleen, istua alas ja keskustella asioista. Yhdessä oivaltamalla voimme löytää uusia näkökulmia tilanteisiin, jotka muuten voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä.

Olen työskennellyt pitkään eri päivähoitomuodoissa. Lasten ja perheiden parissa huomasin psyykkisen hyvinvoinnin olevan hyvin tärkeä osa tasapainoista arkea, joten halusin lähteä terapiakoulutukseen.

Opiskeluni aikana kiinnostuin yhä enemmän eri sairauksien ja muutoksien vaikutuksista kaikenikäisten elämään. Tästä syystä erolasten ja uusperheiden tukeminen sekä kriisiavun tarjoaminen eri elämäntilanteissa ovat olleet iso osa työtäni.

Koen työni todella antoisana ja haluan auttaa apua tarvitsevia. Voit tutustua rauhassa minuun ja terapiapalveluihini, ja kun olet valmis, ota yhteyttä haluamallasi tavalla. Istutaan yhdessä alas - minä kuuntelen.


Muistihoitajakoulutuksessa

Koulutuksen sisältö

Terapia ja ohjaus

Erityistason psykoterapia

Psyykkinen kärsimys on meille kaikille tuttua ja suurin osa meistä kokee joitakin psyykkisiä ongelmia jossain vaiheessa elämää. Ongelmille on olemassa monta nimeä: masennus, ahdistus, pelot, unihäiriöt, epämääräinen pahan olon tunne, väsymys tai esimerkiksi suru. Joskus ne saattavat kehittyä vähitellen ja huomaamatta ja joskus ne ilmestyvät kuin salama kirkkaalta taivaalta. Psykoterapiaan lähdetään usein vasta sitten, kun ongelmista on muodostunut liian iso taakka kannettavaksi. Sanotaan, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta ongelmien käsittely on usein helpompaa hoidon alkaessa mahdollisimman aikaisin.

Psykoterapeuttinen hoito lähtee liikkeelle asiakkaan mieltä painavista asioista. Tapaamisia järjestetään täysin tarpeiden ja olosuhteiden mukaan ja istuntoihin ovat tervetulleita niin perheenjäsenet kuin muutkin läheiset. Joskus psykoterapeuttiseen hoitoon riittää vain muutama käynti, mutta joskus tapaamisia tarvitaan useampi. Tapaamisten välissä asiakkaat usein työstävät itse mieltä painavia asioita, jolloin seuraavassa tapaamisessa ongelmia on yleensä helpompi purkaa. Terapiassa voimme käyttää apuna myös valokuvia, sukupuuta tai tarpeen tullen kirjoittaa ajatuksia ylös.

Psykoterapeuttinen hoito on usein muutosten puoleen kääntymistä ja muutosten hyväksymistä, mutta siihen liittyy myös tilan antamista, kuuntelemista ja kannustamista. Kun ylitsepääsemättömään ongelmaan löytyy terapeutin kanssa uusi näkökulma tai muutos - joskus jopa ratkaisu - syttyy toivon kipinä. Toivosta on mahdollista saada valtavia voimavaroja arkeen ja elämään ja sen avulla hoitoa saadaan edistymään.

Olen Valviran virallisesti hyväksymä erityistason psykoterapeutti ja olen keskittynyt erityisesti avioeroista ja muistisairauksista johtuvien elämänmuutosten ohjaamiseen. Lisäksi minulla on Kela-pätevyys, joka oikeuttaa lähetteellä Kelan tukemaan pari- ja perheterapeuttiseen hoitoon.

Lisätietoa voit hakea Kelan kuntoutuspsykoterapian sivuilta.

Pariterapia

Pariterapiassa kahdella ihmisellä on oiva tilaisuus pohtia yhdessä parisuhteeseen ja elämänmuutoksiin liittyviä pulmia. Usein keskustelu terapeutin kanssa avaa uusia näkökulmia ongelmiin. Pariterapeutti ei ole tuomari eikä ratkaise tilanteita asiakkaan puolesta. Pariterapeutin tehtävänä on luoda avoin tunnelma, jossa tunteita voidaan käsitellä rakentavasti ja luottamuksella.

Pariterapiaan ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin parit. Uusilla pareilla yhteisen elämän alku on saattanut alkaa askarruttaa kun taas vanhemmilla pareilla saattaa olla aivan toisenlaisia pulmia. Erityisesti ikäihmisten parisuhteissa elämän ja ikääntymisen tuomat muutokset saattavat kuormittaa suhdetta itseensä, kumppaniin ja läheisiin. Yhdessä keskustelemalla meillä on mahdollisuus löytää vastauksia vaikeimpiinkin ongelmiin.

Perheterapia

Perheterapiassa keskitytään perheen sisäisiin pulmiin ja perheessä tapahtuviin muutoksiin. Esimerkiksi avioero tai perhettä koskettava tragedia saattavat aiheuttaa huolta ja epävarmuutta, mikä saattaa heijastua arjen hyvinvointiin.

Toimivat perhesuhteet ovat perheen keuhkot ja perheenjäsenten henkinen koti. Lapset tuovat mukanaan iloa, mutta vanhemmille arki saattaa olla hyvin stressaavaa. Myös vanhempien kasvuhistoria ja kodin mallit saattavat mietityttää jälkikasvua ja näistä asioista on hyvä puhua avoimesti. Erityisesti uusperheet, uusi arki ja uudet ihmiset voivat kuormittaa niin, etteivät voimavarat enää yksinkertaisesti riitä.

Kunpa tuntisin sinut paremmin
silloin ehkä oppisin itsenikin.

Juice Leskinen

Uusperheneuvonta

Uusperhe on alku uudelle arjelle ja osalle se saattaa tuntua hypyltä tuntemattomaan. Uudet ihmiset, käytännön järjestelyt tai entisiin puolisoihin liittyvät huolet voivat kuormittaa perheenjäseniä eri tavoin. On varsin tavallista, että alku uusperheenä Uusperhe voi tuntua hankalalta, jos esimerkiksi lapset eivät sopeudu uusiin kuvioihin tai uusi puoliso ei osaa täysin toimia vieraiden lasten kanssa.

Uusperheneuvonnan tavoitteena on käsitellä uusperheeseen liittyviä ongelmia. Keskustelun kautta perheenjäsenille voi avautua täysin uusia näkökulmia tilanteisiin, joiden käsittely ilman apua ja oikeita työkaluja voi tuntua mahdottoman raskaalta.

Tapaamisia on sovittavissa kuhunkin tilanteeseen sopivaksi ja siinä kokoonpanossa, joka palvelee tilannetta parhaiten. Perheterapiaan ovat tervetulleita myös isovanhemmat ja muut läheiset.

Uusperhe

Lasten ja nuorten ohjaus

Isä ja poika kävelemässä käsi kädessä Lapsilla ja nuorilla saattaa joskus olla koulunkäyntiin tai oppimisvaikeuksiin liittyviä pulmia, jotka voivat heijastua esimerkiksi neurologisesta tai psyykkisestä sairaudesta tai jostakin vammasta. Ongelmat saattavat johtua myös vanhempien avioerosta tai uusperheeseen liittyvistä asioista. Erityisesti nuorten ja lasten voi olla vaikea puhua vanhemmilleen mieltä painavista asioista, koska eivät halua loukata tai muuten lisätä taakkaa. Keskustelu ulkopuolisen ihmisen kanssa voi olla helpompaa ja auttaa hahmottamaan ongelmia uusista näkökulmista. Terapeuttina voin olla tukena lapselle tai nuorelle sekä koko perheelle, jotta arki sujuisi tasapainoisemmin.

Isä ja poika kävelemässä käsi kädessä

Muistihoito

Muistisairaus muuttaa koko perheen ja läheisten elämää. Miten elämä jatkuu tästä eteenpäin? Miten pärjätä kotona, miten arki saadaan pidettyä mielekkäänä sekä itselle että perheelle? Pitäisikö jostakin luopua? Monet kysymykset saattavat risteillä sairastuneen itsensä ja perheenjäsenten mielessä. Näitä ajatuksia on hyvä pohtia yhdessä ja miettiä, miten arki sairauden kanssa saadaan sujumaan. Elämän varrella on saattanut tapahtua muitakin raskaita asioita, jotka nyt sairastumisen myötä nousevat pintaan lisäten entisestään hämmennystä ja ahdistusta. Usein jo muutamakin tapaaminen voi auttaa jaksamaan ja löytämään arkeen uusia voimavaroja.

Yhteydet ovat avoinna

Puhelin

Soittamalla tavoitat minut nopeimmin. Älä kuitenkaan hätäänny, jollen heti vastaa. Soitan sinulle takaisin mahdollisimman pian.

Sähköposti

Joskus soittaminen saattaa tuntua pelottavalta ajatukselta tai sinulla ei ole juuri nyt aikaa jutella. Lähetä minulle sähköpostia, vastaan heti kun mahdollista.

WhatsApp

WhatsApp on monelle tuttu yhteydenpitoväline. Mikäli soittaminen tai sähköpostittelu eivät ole sinun juttusi, koita WhatsApp-viestiä.

Yhteystiedot

Turku

Terapia PePa

Perhetalo Heideken
Sepänkatu 3 A, 2. kerros
20700 Turku

Tavoitettavissa

Ma - Pe 16.15 - 20.00

Su 17.00 - 20.00


Lisätietoja

Tapaamiset ja kieli

Olen hyvin joustava tapaamisaikojen ja -paikkojen suhteen. Voin järjestää esimerkiksi kotikäyntejä tai käydään yhdessä vaikka kävelylenkillä. Keskustelukielenä voimme käyttää suomea, ruotsia tai englantia. Älä siis pelkää ottaa yhteyttä, löydetään sinulle yhdessä ratkaisu.

Terapiakulut

Jokaisen terapiaa tarvitsevan tapaus on uniikki, oli kyseessä sitten lapsi, aikuinen, opiskelija, eläkeläinen, pari tai perhe. Olosuhteet ja elämäntilanteet vaihtelevat aina. Mielenterveys on tärkeä osa tasapainoista arkea, joten taloudellinen tilanne ei saa olla esteenä hakea apua.

Perheterapian hinnat ovat 60€/1 tunti ja 90€/1,5 tuntia. Lisäksi myönnän alennusta opiskelijoille ja eläkeläisille.

Mikäli tahdot tietää hinnoista tarkemmin, ota yhteyttä ja kerro hieman tilanteestasi.

Perhetalo Heideken
Sisäänkäynti Perhetalo
Heidekenin ovesta